7.1.2012 Raision moottorirata-alueella
En tiedä laskiko joku tarkemmin, mutta autoja oli ainakin kymmenkunta ja mönkijöitä saman verran. Ja kaikilla oli aluksi rastit hukassa. Kyseessä oli Raision moottorirata-alueelle järjestetty suunnistusharjoitus. Tarkoituksena oli päästä ajoneuvolla kosketusetäisyydelle maastoon sijoitetuista rasteista. Kuljettajan käsien piti yltää samanaikaisesti rastiin ja ajokkiin. Osa rasteista oli sijoitettu tarkoituksella helposti saavutettaviin paikkoihin. Muutama rasti oli sijoitettu kokemusta omaaville, mutta nekin harjoitusmielessä ja tarkoituksenmukaisesti. Näin vältyttiin kolhuilta ja tarpeettomilta ajokkien rikkoutumisilta. Paikan päällä kävi opastettavana yksi katu-/maantiekäyttöinen jeeppi. Toivottavasti kipinä iski lähteä uudelleenkin omia ajotaitoja kehittämään.
Offroad ajopäiviä Raision Palovuorella
Raision Palovuorella järjestetään säännöllisen epäsäännöllisesti offroad-ajopäiviä. Alueella on offroadia varten varattuna pieni, kallioinen metsäalue, josta löytyy vaihtelevansuuruisia haasteita kivien, kallioiden, veden ja mudan merkeissä. Voit tulla omalla autolla tai vaikka jalkaisin tutustumaan lajiin. Offipalstalta kannattaa seurata ajopäivien toteutumista, tai kysellä suoraan offroadin yhteyshenkilöltämme, Jarno Puumalaiselta: 0400-535302.
Offroad Asiaa
Ajelupäivät alkavat taas raision moottoriradalla parillisten viikkojen lauantaisin klo 12-18.
Aloituspäivä on 19.9.2009.
Ilmoittautumiset joko puhelimella tai sähköpostilla viimeistään kyseisen viikon torstaina joko minulle
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
puh. 0400 535 302 tai
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
puh. 040 556 9597
Offista
Offi on autourheilu lajeista kenties rauhallisinta etenemisen suhteen, mutta myös räväkkyyttä tarvitaan kallioilla, soilla, mudassa ja ryteiköissä eteenpäin menon varmistamiseksi. Harrastaa voi omalla nelivetoisella ”kauppakassilla” päätyen kokonaan rakenneltuihin laitteisiin saakka. Itse kyhäilen kaverijoukon avustuksella vanhasta wagoneerista jonkinlaista kulkinetta metsäpoluille.
17.6. ajettiin Noormarkussa
...kauden ensimmäinen OFFROAD -trial Cup osakilpailu. Mukana oli kolmekymmentä taitavaa kuljettajaa mittelemässä paremmuudesta neljässä eri ryhmässä.

Vanhat parrat ne ajavat kisoja vuodesta toiseen, taaskin mukana Standard ryhmän kärkikahinoissa.

