7.1.2012 Raision moottorirata-alueella

En tiedä laskiko joku tarkemmin, mutta autoja oli ainakin kymmenkunta ja mönkijöitä saman verran. Ja kaikilla oli aluksi rastit hukassa. Kyseessä oli Raision moottorirata-alueelle järjestetty suunnistusharjoitus. Tarkoituksena oli päästä ajoneuvolla kosketusetäisyydelle maastoon sijoitetuista rasteista. Kuljettajan käsien piti yltää samanaikaisesti rastiin ja ajokkiin. Osa rasteista oli sijoitettu tarkoituksella helposti saavutettaviin paikkoihin. Muutama rasti oli sijoitettu kokemusta omaaville, mutta nekin harjoitusmielessä ja tarkoituksenmukaisesti. Näin vältyttiin kolhuilta ja tarpeettomilta ajokkien rikkoutumisilta. Paikan päällä kävi opastettavana yksi katu-/maantiekäyttöinen jeeppi. Toivottavasti kipinä iski lähteä uudelleenkin omia ajotaitoja kehittämään.


Vanhat offiparrat aloittivat lämmittelemällä. Nimittäin kodassa oli nuotio ja sen äärellä makkarat paistuivat. Parran pärinää oli havaittavissa ihan kirjaimellisesti. Nuorempi porras keräsi lämpöä etsittävien rastien kimpussa. Mönkkäriporukoilla höyryä tuli ”suuttimista”, mutta melkein yhtä paljon niskavilloista. Tapahtuma tarjosi mukavaa yhdessäoloa offroad-henkisille ulkona liikkujille. Kerrassaan mainiota. Lisää tällaisia tapahtumia, niin seuraavilla kerroilla on paikalla yhä enemmän tuleviakin harrastajia.

 

 Kuvat: Nelli Erinko

Written on 18/05/2012, 13:27 by Ilpo Erinko
Written on 20/04/2012, 17:47 by Ilpo Erinko
Historic Vltava Rallye...
Written on 10/03/2012, 15:57 by Ilpo Erinko
Hei! Ohessa pitkä lista...
Written on 27/02/2012, 22:58 by Ilpo Erinko
Tekniikka Center...
Written on 27/02/2012, 05:20 by Ilpo Erinko
...

Kävijät

Tänään2
Eilen18
Viikossa81
Kuukaudessa285
Yhteensä6901

Tällä hetkellä 2 vierasta ja ei jäseniä sivuilla

Login Form